Ensimmäistä kertaa Kallion Seudun Vihreiden (KaSVi) historiassa Uusien ilta järjestetään etätapahtumana, torstaina 29.10. klo 17.30 alkaen. Mukaan pääsee siis vaikka kotisohvalta tai lenkkipolulta! Tapahtumaan osallistuminen ei sido mihinkään, ja osallistua voi vaikkei olisi Vihreän puolueen tai KaSVin jäsen.
Illan aikana Vihreiden kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuutettu Atte Harjanne kertoo kuntien ilmastoteoista ja ilmastonmuutoksen torjumisesta kunnissa. Lisäksi Helsingin Vihreiden puheenjohtaja Hanna Hannus kertoo vaali- ja kampanjatunnelmista Helsingissä sekä siitä, miten tavallinen ihminen voi osallistua puolueen toimintaan sekä avaa kuntapäätöksenteon palikoita (lautakunnat, valtuusto jne.) Monipuoliselle keskustelulle ja kysymyksille on runsaasti aikaa. Mukana myös KaSVin hallituslaiset kertomassa puheenvuorojen jälkeen tarkemmin yhdistyksestä ja toiminnasta. Hallituslaiset kuuntelevat mielellään toiveita ja ideoita liittyen tulevaan toimintaan, joten nyt on hyvä hetki tulla mukaan ideoimaan ja juttelemaan kasvotusten.
Ilmoittauduthan etätapahtumaan yksityisviestillä KaSVille Facebookissa tai maililla kallionseudunvihreat (at) gmail.com, jotta saat tapahtuman Google Meet -linkin. Tapahtuman osallistumislinkin saa ainoastaan ilmoittautumalla. Ota siis mukava asento sohvalla, kaada lasiin lempijuomaasi ja liity mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan! TERVETULOA!
Kallion seudun Vihreiden sydän sykkii koko Helsingille toiminnan keskittyessä seuraaville alueille: Kallio, Vallila, Suvilahti, Alppila, Torkkelinmäki, Harju, Sörnäinen, Hakaniemi, Merihaka, Kalasatama, Siltasaari, Itä-Pasila ja Hermanni.